Maaliskuun teema: myötätunto

Myötätunto on KaSi hyvinvointipalveluiden teemana maaliskuussa. Tulemme kirjoittamaan myötätunnosta ilmiönä, itsemyötätunnosta sekä vinkkejä kuinka saada myötätunto balanssiin elämässä.

Tämän päivän piinkovassa maailmassa myötätunto tuntuu olevan kortilla, erityisesti se itsemyötätunto. Vaikka kuinka tuntisimme toista kohtaan myötätuntoa, niin silti piiskaamme itseämme entistä kovempiin suorituksiin. Miksi näin? En osaa vastata, mutta luulen sen osittain johtuvan maailman liian kovista vaatimuksista.

Tunnen voimakasta myötätuntoa toisia kohtaan. Liikutun herkästi ja nappaan nopeasti läheisen tunnetilan itselleni. Mutta mitä tulee itseen, piiskaan itseäni aina liian armottomasti. Siinä missä toiselle suon armon, vaadin itseltäni monen kertaisesti.

Naisista tämän päivän supersankareiksi

Nykyään ajatellaan, että naisen pitäisi pystyä tekemään kaikki (koulutus, ura, parisuhde, 1,7 lasta, koti, elämäntavat, vapaa-aika jne.), on äärimmäisen kuluttavaa ja turhauttavaa. Se on standardi mihin suurimman osan väestöstä on melkein mahdotonta päästä. Ja kun tavoitteeseen ei pääse, se aiheuttaa turhaa häpeää ja riittämättömyyden tunnetta. Maailma on alkanut vaatimaa supersankareita, vähempi ei enää tunnu riittävän, koska aina on jossain joku, joka pystyy tekemään paremmin, nopeammin ja halvemmalla kuin sinä…

Työelämä ei tunne myötätuntoa

Työelämä on alkanut menemään mahdottomaksi, ainakin näin kolmen lapsen äidin näkökulmasta. Koen, etten pysy enää työelämän vaatimuksissa. En yksinkertaisesti kykene tekemään 10-14 tuntisia työpäiviä ja siihen päälle vielä kehittymään ammattilaisena omalla vapaa-ajalla. Samaan aikaan (sekä rahaan) ollen joustava, luova, innovatiivinen sekä ratkaisukeskeinen. Ja vaikka minut olisi palkattu tekemään vain yhtä tehtävää, niin silti minun tulee moniosaaja. Tulee hallita tekniikka, sosiaaliset tilanteet, matemaattista ongelmaratkaisutaitoja pitää olla, lakipykälät osata etu- ja takaperin, tätä luetteloa voisin jatkaa loputtomiin, sillä ei ne työelämän vaatimukset tähän jää.

Jos työelämä tuntisi edes himan enemmän myötätuntoa työntekijöitä (sekä heidän elämäntilanteita) kohtaan, niin heidän tuotteliaisuus todennäköisesti paranisi. Lisäksi uskon, että myötätuntoisessa työyhteisössä ei olisi niin suuri vaihtuvuus henkilökunnan keskuudessa, koska työntekijät olisivat sitoutuneita työhönsä ja työnantajaan.

Tunteeko vapaa-aika myötätuntoa?

Jos se riittäisi, että pysyy työelämässä mukana ja sen kehityksessä, niin en valittaisi. Mutta kun se ei riitä. Myös kotona pitää olla supersankari.

Työt jatkuu kotona. On siivoamista, ruuanlaittoa, kaupassa käyntiä ja miljoona pientä asiaa. Tulee muistaa ekologisuus, kestäväkehitys sekä kotimaisuus. Mielellään myös luomu- ja lähituotantoa pitää muistaa suosia. Ilmastoahdistuksesta puhumattakaan, eli kaikki tämä pitää pystyä hoitamaan niin ettei kuormita ilmastoa.

Äitiys ja myötätunnon puute

Entäs sitten se perhe ja lastenkasvatus? Kiintymyssuhdevanhemmuus ja lapsentahtisuus on tällä hetkellä pinnalla ja muut kasvatustavat ovat vanhanaikaisia eivätkä vastaa tätä päivää. Lapsille ei saa koskaan huutaa tai hermostua, ettei aiheuta traumoja. Sillä nykyään lapset traumatisoituvat kaikesta, myös siitä jos vanhempi on hiljaa, ettei vain sano rumasti suutuspäissään.

Lapsille tulee tarjota monipuolisesti erilaisia virikkeitä. On ymmärrettävä, ettei tv ole lapsenvahti ja ruutuaika on pidettävä kohtuudessa. Mutta samalla kuitenkin on huomioitava, kuinka kaikki toiminta on nykyään netissä ja sovelluksissa, jotka lasten kuitenkin tulee hallita, jotta pysyvät mukana kehityksessä.

On muistettava lasten vanhempainillat ja myyjäiset. Kaikkiin on osallistuttava, koska myös Pirjo-Matinkin vanhempi osallistuu ja jos sinä et osallistu, niin muut joutuvat tekemään sen sinun osuuden. Ethän sinä halua, että muut kärsivät sinun saamattomuutesi vuoksi? Pahimmassa tapauksessa lapsi jää joltakin retkeltä pois, koska myyjäisten mokkapalat ovat unohtuneet leipoa. Hyvin menee, jos on vain yksi lapsi. Kusessa ollaan, jos niitä lapsia onkin useampi. Mutta kuka hullu nyt tekeekään enempää kuin 1,7 lasta? Paitsi jos tähän tahtiin vähenee lisääntyvyys, niin kuka maksaa meidän eläkkeet?

Parisuhde…

Nyt, kun se koti on hoidettu ja lapset kasvatettu, niin tulee sen parisuhteen vuoro. Sille tulee voida antaa aikaa ja siitä on pidettävä huolta. Seksiä ja läheisyyttä tulee olla vähintään kaksi kertaa viikossa. Kyllä. Kahden keskisiä karkumatkoja on järjestettävä arjen keskelle. On lomailtava yhdessä, ihan kahdestaan ja tämän lisäksi vielä perheenä. Yhtälöä vaikeuttaa se tosiasia, että lomaa on yleensä se viisi viikkoa vuodessa, joista pitäisi saada järjestymään kaksi ja puoli kuukautta kesään, jolloin lapset lomailevat. Niinpä niin.

Oma aika

En tiedä uskallanko enää ottaa tähän mukaan sen kuuluisan oman ajan. Ja ne harrastukset? Niin, liikkuahan pitää. Liikuntaa pitäisi pystyä harrastamaan vähintään kolme tuntia viikossa ja tähän päälle hyötyliikunta, kuten kävely kauppaan tai pari tuntia pulkkamäessä lasten kanssa, jossa sinä vedät ne mussukat sinne mäen huipulle useita kertoja, etkä vain seiso rinteen alanurkassa. Ne on vain tekosyitä, jos ei muka ole aikaa harrastaa liikuntaa. Se on laiskuutta ja saamattomuutta, jos sorrut 12 tuntisen työpäivän jälkeen sohvan nurkkaan katsomaan tv:tä.

Lisäksi vapaa-ajalla olisi suotavaa harrastaa jotain vapaaehtoistyötä taikka olla järjestöaktiivi. Täytyyhän sitä jokaisen kantaa kortensa kekoon.

Sukulaiset ja ystävät

Vielä viimeisenä olisi ne sukulaiset ja ystävät. Heille pitää järjestää aikaa, viettää vapaa-aikaa ja olla mukana elämässä. Jos joku muuttaa, niin siellä on oltava muuttoapuna. Sairastuneen luona pitää käydä ja viedä viikon ruokatarpeet. Eikä unohdeta kaikkia merkkipäiviä, jolloin tulee muistaa läheiset ja osallistua juhlimaan tärkeitä päiviä. Sillä tosia asia on, että jos teet tämän kaiken, niin hyvällä mahdollisuudella osa hyvästä palaa sinulle takaisin.

Kyllä, supersankari tässä pitää olla, jotta tähän kaikkeen pystyy.

Myötätunto peliin

Tunnustan, olen vajavainen. Lintsaan vanhempainilloista, maksan salikortista, mutta en käy siellä kuin harvoin, en vietä mieheni kanssa laatuaikaa ja unohdan toisten synttärit. Huudan toisinaan lapsille ja annan tv:n tai tabletin hoitaa lapsenvahdin virkaa liian usein. Töissä saatan pitää liian pitkiä kahvitaukoja ja anna paperipinon kertyä pöydälle. Välillä koti muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin kotia.

Pidän sormet ristissä ja toivon tämän riittävän. Ehkä en ole aiheuttanut lapsilleni liian pahoja traumoja?

Mitä myötätunto siis on?

Myötätunto on yhteyttä toisiin ja mukana elämistä. Se on aitoa toisen kohtaamista ja tunteiden jakamista. Ennen kaikkea se on tekoja, niitä pieniä tekoja toisen hyväksi kuten halaus, rinnalla kulkeminen ja olemista toista varten.

Tutkimuksissa on todettu, että myötätuntoa harjoittava ihminen on keskimääräistä onnellisempi. Sillä myötätunto ja empatia synnyttävät ympärillään myönteisiä tunteita, kuten iloa, kiitollisuutta, innostusta ja rakkautta. Myötätuntoinen ilmapiiri lisää turvallisuuden kokemusta ja se on ilmapiiri, jossa lasten hyvä kasvaa.

Miksi emme siis kaikki tuntisi myötätuntoa toista kohtaa, ennemmin kuin sitä jatkuvaa arvostelua kritiikkiä? Ja mikä tärkeintä muistettaisiin myös se itsemyötätunto. Eli suhtaudutaan itseen lempeästi, armollisesti ja hyvää tahtoen, kuin siihen parhaaseen ystävään.

Myötätuntoista maaliskuuta kaikille, Kati